Tuesday, September 25, 2007

Liikuttava kirja 1800-luvulta

Fournier: "Syphilis et mariage" eli "Kuppa ja avioliitto"

Aurinko teki sen taas

Jatkaen teemaani olon elävöittäjistä. Tänään oli koko aamupäivä levoton olo, aivan kuin olisi juonut liikaa kahvia tai tentti tulossa. Mitään tällaista mieleentulevaa syytä olla levoton ei ollut. Olo parani vasta vähän ennen töihin lähtöä. Mitkä saattoivat vaikuttaa:

1. Laitoin pitkäkseni auringonläikkään. Kohdistin silmäni suljettuina aurinkoa kohti. Olo parani hetkessä.

2. Join myös Rilassante teetä, jonka tarkoitus on rentouttaa. Loistavaa ainetta, jos sillä on tällaisia vaikutuksia.

3. Sain vatsalleni hyvää täytettä mangoldi-kesäkurpitsakeitosta.

4. Pääsin ulkoilmaan kävelemään. Tänään on ollut aivan loistava sää. Jepa saattoi minua Töölönlahden rantaan matkallani töihin. Rannassa otin pitkästä aikaa kuvia Jepasta ja syysväriloistosta. Kiipesin myös isoon koristeomenapuuhun. Hauskaa tehdä asioita pitkästä aikaa. Olisin jopa ehkä säästynyt aamulla levottomalta ololta, jos olisin tehnyt aamulenkin. Ehkä kokeilen sitä seuraavalla kerralla.

Perjantaina mennään ehkä sienestämään.

Monday, September 24, 2007

ihme ilo

Hah, piti kirjoittaa saman tien kun tulen iltatöihin kirjastoon, mutta kaksi tuntia meni ensin muuhun. Taisi olla facebookissa uppoutumisen tilaa.

Ilokseni nimittäin huomasin olevani todella onnellinen herätessäni tänään päiväunilta. Pyöräillessä töihin ajattelin, että tämän lähemmäs onnellisuutta en kai pääse, tai ei kannata pyrkiä. Tai no ei siis ole ideana tyytyä mihinkään, vaan että hyvältä vain tuntui. Koitan tässä päreessä eritellä, mistä hyvä olo saattoi johtua. Tähän on terapeuttinikin kannustanut, löytämään keinoja iloon pääsemiseen.

Näin ensimmäiseksi mainittakoon, että ilo on minulle mysteeri, siksi tämä kiinnostanee. Mistä ilo tulee, miksi joskus on aivan taas mahdoton epätoivo-olo. Tuntuu lähinnä siltä kuin aivojeni kemioissa vain tapahtuu jotain. Heittelyä tapahtuu yhdenkin päivän sisällä. Tai tunnin sisällä. Yhtäkkiä. Luulen, että mieli reagoi muutokseen, ei absoluuttiseen arvoon, mitähän se nyt sitten tarkoittaisikaan.

Mutta niin, siihen erittelyyn onnen syistä:

1. Nukuin päiväunet. Mielelle levon antaminen on tietysti tärkeää. Lähinnä kysymys on siitä, miksi puolentoista tunnin päiväuni muutti oloa uskomattoman paljon. Aamullahan olin varsin apea, alakuloinen. Herätessäni olo oli helppo, ei tarvinnut pyristellä iloon, se oli siinä. Pää oli kirkas, lasinen, kuulas. Virkeä olo oli hämmentävä jo siksikin, että yleensä päiväunien jälkeen herääminen kestää ainakin puoli tuntia, unta vain haluaisi jatkaa. Olen kyllä ollut monesti virkeä päiväunien jälkeen alkujärkytyksen ohi mentyä.

2. Joogasin aamulla. Kehonhuollon, venyttelyn, kehohallinnan merkitys mielelle on minulle vielä uusi asia, enkä tunnista omakohtaisia kokemuksia vielä juurikaan. Tästä aamusta tiedän, että maatessani liikuntasalin lattialla ohjatun joogan alkua odotellen tunsin oloni varsin kurjaksi. Joogan päätyttyä olo oli jo parempi, hetkittäisesti, keskinkertaisesti, mutta kuitenkin. Löysin arvokkaan ajatuksen, että koen iloa siitä, että minulla on parempi olo kuin aamulla.

3. Aurinko paistoi, kun heräsin. Olen useasti huomannut valon määrän vaikuttavan minuun. Tänäkin aamuna tuntui apealta herätä harmauteen. Kirkasvalolampun sytyttäminen auttoi jo. Päiväunilta herääminen sisään tulvivan valon määrän tuntui huumaavan hyvältä. Rakastan erkkeriä!

4. Olin syönyt hyvin. Intialainen kasvisruokalounas oli ihanaa. Ruoan jälkeen tuntui vain hyvältä mennä nukkumaan. Ei tehnyt edes mieli mitään makeaa, tai kahvittelua.

5. On syntymäpäiväni. Annoin itselleni luvan tehdä mitä haluan. Halusin mennä Gandiin syömään, ja menimme. Siinä varmaan ainoa asia, minkä tein. Mutta ajatus taisi silti olla uusi. Eli: "Minä voin tehdä mitä haluan." Ja tämä on mahdollista toteuttaa suhteen sisällä ja sen puitteissa, sen avulla. Ennen totuin ajattelemaan asiat muiden kautta, eli kun läheiset ovat onnellisia, minulla on lupa ja mahdollisuus olla onnellinen. Minun omat tarpeeni ja toiveeni eivät ole niin tärkeitä, mitä tehdään on oikeastaan "ihan sama". Kaikenlaisissa toimissahan on kuitenkin paljon hyviä puolia. Nyttemmin olen monesti ollut tilanteessa, jossa en osaa asettaa voimakasta mielipidettä siitä, mitä tehdään. Varsinkin Jyväskylän aikoina vaikeus tehdä päätöksiä oli piinaava. Muistan eräänkin perjantai-iltapäivän, jolloin olen pakannut reppuni lähteäkseni Helsinkiin johonkin Dodo-juttuun viikonlopuksi, mutta vain makaan sängylläni aivan tuskissani, koska en ole varma, olisiko paras lähteä vai jäädä Jyväskylään, jossa myös oli jokin meno. Jos muistan oikein, makasin vain sängylläni siihen asti, etten enää olisi ehtinyt junaan, jolloin pystyin ajattelemaan, että nythän se Helsinki-vaihtoehto on siis poissuljettu, hyvä. Helpotus asioiden helpottumisesta oli suuri.

On mielenkiintoista miten tämä vaikeus suhteutuu käyttäytymismalleissani olleeseen jäykkyyteen, eli suurin linjamuutoksiin. Tällaisia ovat olleet ainakin koulunkäyntipedanttisuuden vaihtuminen lusmuiluun lukiosta yliopistoon mennessä ja toisaalta elämän muutos Jyväskylästä Helsinkiin muuttaessa, jolloin kaikki vapaaehtoishommat saivat kenkää, vanhoja kavereita en nähnyt enää juuri ollenkaan. Ilmeisesti molemmissa tapauksissa olin kerännyt suuren raivon vallitsevia tilanteita kohtaan. Lukiossa väsyin kouuhommiin pahasti, muistan kuitenkin olleeni oikeastaan iloinen mennessäni kouluun, sillä kouluaika oli päivän lepoaika. Silloin siis oli löysempää kuin koulun jälkeen, jolloin läksyjen määrä tuntui uuvuttavalta. Kirjoitusten jälkeen pääsin suorituspaineista, ja joskus tuntuu että yliopistossa stressasin liiankin vähän. Muistan kadulla kävellessäni kadehtineeni vastaan tulevia mummoja, jotka saivat löysäillä eläkkeellä ilman koulukiireitä.

Jyväskyläaikoina minulla oli kenties jonkinlainen hätä kokea kaikki se elämä, joka oli jäänyt teinivuosina elämättä. No tulipahan elettyä. Monenlaiset harrastukset ja kokeilut ja mielekkäiksi koettujen asioiden edistäminen tuntuivat hyvältä. Aikansa. Vuoden 2005 aikana alkoi elämän mielekkyys hävitä, ja velvollisuudet ties minne saivat aikaan suuren väsymyksen ja haluttomuuden. Tunsin olevani ansassa tekemässä asioita, jotka eivät kiinnosta. Muutto parisuhteen perässä toiselle paikkakunnalle päästi minut kuin koiran veräjästä. Mikä helpotus.

Nyt elämässä ei ole mitään suurta vikaa. Tämän luulen aiheuttavan omanlaistaan problematiikkaa. Jos nimittäin tuntuu vaikealta ja on apea olo, ei osaakaan nimetä, mistä se johtuu. Luulen, että ennen olen liian helposti niputtanut kaikkien pahojen olojen johtuvan jostain isosta asiasta. Suurimpana asiana apeus siitä, ettei ole parisuhdetta. Pienempinä asioina koulu- tai muu velvollisuusstressi. Nyt kun mitään näistä ei ole, olen monesti ollut ymmälläni pahojen olojen kanssa. "Miksi ihmeessä minusta tuntuu tältä, eihän mitään ole pielessä?" Ja sitten kun om tullut paha olo, olen lähtenyt etsimään ilmeisesti tottumuksesta vikaa isoista linjoista. "Ilmeisesti en voi olla onnellinen tässä parisuhteessa. Mutta häneenhän olin silloin ihastunut. Ehkä hänen kanssaan olisin onnellisempi." Tämä on ollut häiritsevänä pakkoajatuksena viime aikoina. Mikään järkeily ei tunnu tepsivän. Mielikuvat menneisyydestä piinaavat. Aikana ilman parisuhdetta minulle oli ilmeisen tärkeitä skenaariot monista eri naisista. Seksuaalisuus haki toteutumiskanavaansa. Muistan ihastuneeni helposti. Yleinen ajatukseni uuteen naispuoliseen tuttavuuteen tutustuessa oli: "Millaista olisi olla parisuhteessa hänen kanssaan" Tällainen lienee monillekin (varsinkin miehille) tuttua ainakin jossain voimakkuudessa. Minulla se kuitenkin oli mielestäni varsin voimakas. Tuska parisuhteettomuudesta oli suuri. Nyt asian ratkettua, suuren mullistuksen tapahduttua, elämän seesteennyttyä hyvään parisuhteeseen, olisi kätevä päivittää mieli saman tien muuttuneisiin olosuhteisiin. Tämä on tapahtunut kuitenkin viipeellä. Olen päättänyt antaa sille aikaa ja olla rauhallisin mielin. Toivon kehittyväni tunnistamaan alakuloisuuden syitä, silloin oppisin enemmän ilostakin. Luulen asian etenevän hyvin terapiankin avulla, ja sen kautta, että opin tunnistamaan tarpeitani ja halujani. Niiden toteuttamisesta luulen aiheutuvan onnea.

Jopas lähti iso pyörä liikkeelle. Takaisin erittelyyn.

6. Kävimme hyviä keskusteluja Jepan kanssa. Puhuimme lasten hankkimisesta ja siitä, ettei siitä kannata stressata. Olen huomannut ajattelevani asiaa aina välillä, ja stressaantuvani siitä. No ei liene mikään ihme, ei tosiaankaan ole kyse mistään keksipaketin ostamisesta vaan vuosikymmenten projektista. Mutta tässäkin luotan nyt tällä hetkellä siihen, että asiat etenevät painollaan. Asia kerrallaan.

7. Olin menossa töihin. Tekemään omia asioita. Olen viime aikoina huomannut tarvitsevani omaa tilaa. Sen uskon olevan aivan normaalia. Terapeutin kanssa puhuimme paljon parisuhteen vaiheista. Ensin on tiivis vaihe, joka voi kestää vuosiakin. Sen jälkeen on vuorossa jonkinlainen identiteetin hakeminen suhteessa. "Minä olen parisuhteessa, mutta elämässä on muutakin kuin parisuhde. Mitä se on? Mitä parisuhde merkitsee?"

Koitanpa vielä vastata omiin kysymyksiini. Muuta kuin parisuhde on tämä iltatyöni, opiskelurästini, lukeminen. Minulla on myös ystäviä, myös muissa kaupungeissa. Minulla on omat ajatukseni, joista jotkin ovat kyllä parisuhteeseen liittyviä.

Parisuhde merkitsee sitä, että tiedän olevan rakkaan ihmisen, joka haluaa elää kanssani. Minulle on ollut vaikeaa kestää epävarmuutta. Parisuhteessa on kuitenkin se varmuus, että ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä saan ensi yönä nukkua rakkaan ihmisen vierellä. Olla lähellä, nähdä hymy.

"Toisella on toisensa, on kaikki yksinkertaista." Pauli Hanhiniemi.

Friday, September 21, 2007

Ihana banneri

Rakastaa Laulu
Tuhansia 100% Maksuton Rakastaa Laulu!
FI.Funmobile.com/Rakastaa Laulu

Friday, September 07, 2007

Vihasta

Eilen kirjoitin vihan tunteistani. Jäi mietityttämään sanavalintani. Viha, mitä se on?

Wikipedian mukaan "Viha on inhon, vastenmielisyyden, antipatian tai vihamielisyyden tunne." Siinähän on neljä eri asiaa! Uskallan väittää, että usein puhuttaessa vihasta puhutaan nimenomaan vihamielisyydestä. Jos puhutaan jostain muusta, puhutaan inhosta, vastenmielisyydestä tai antipatiasta. Mitenkähän tuo viimeinen edes määritellään, wikipedia ei osaa auttaa.

Englanninkielinen wikipedia kertoo hieman eri tavalla: "Hatred is an emotion of intense revulsion, distaste, enmity, or antipathy for a person or thing, generally attributed to a desire to avoid, restrict, remove, or destroy the hated object."

Hmm... tässä tuli jo hieman lisää informaatiota. Vihan vallassa halutaan siis välttää, eristää, poistaa tai tuhota vihattu kohde. Mielestäni on kuitenkin hieman eri asia, jos haluaa välttää tai TUHOTA jonkin kohteen. Ei ole siis perusteltua käyttää samaa sanaa kuvaamaan näitä kahta tunnetta.

Eilen kuvailin vihantunteitani vikuroivaa asiakasta kohtaan. En halunnut tuhota häntä, en myöskään poistaa tai eristää. Halusin oikeastaan välttää häntä. En voi oikeastaan sanoa tunteeni olleen vihaa, koska siitä tulee mieleen vihamielisyys ja siitä mieleen tuhoaminen. Mikä siis olisi parempi sana?

Vastenmielisyys ja inho ovat jotenkin hahmottuneet synonyymeiksi päässäni. Mutta eiväthän ne ihan samoja asioita ole. Inhoa käytetään inhottavia asioita kuvaamaan. Mieleen tulee kissanpaska tyynyllä ja liiskaantunut torakka. Vastenmielinen assossioituu ajatustasolle. Jokin ajatus voi tuntua vastenmieliseltä. Ei näistä sanoista kuitenkaan löytynyt apua kuvatessani tunteita asiakasta kohtaan.

Luetaanpas lontoonkielistä wikipediaa eteenpäin: "Hate can be based on fear of an object or past or present negative consequences of dealing with the hated thing." No nyt päästään asiaan. Pelko. Sitä mielestäni tunnistan eilisessä tilanteessa. Pelko epäonnistumisesta tehtävän suorittamisessa. Pelko asiakkaan vahingoittamisesta. Pelko siitä, että asiakas suuttuu. Pelko epävarmuudesta. Pelko osaamattomuudesta. Pelkäsin siis tilannetta, jossa en osaa, epäonnistun ja aiheutan vahinkoa ja minulle suututaan. Vihasin siis ennen kaikkea itseäni siitä, että olin muka lammasmainen.

Miksi pelkään, että minulle suututaan? Miksi se on niin vaarallista? Selitys löytynee siitä, että olen ollut perfektionistinen. Jos minulle suututaan, olen tehnyt jotain väärin, olen tehnyt virheen, en ole ollut kunnollinen, minun olisi pitänyt olla parempi. Vaikka olen jo paljon oppinut virheiden sallimisesta, vielä on matkaa kuljettavana.

Miksi asiakastilanteen jälkeen olin sitä mieltä, että minun olisi pitänyt sanoa vastaan, puolustautua. Mitä se olisi auttanut? Tilanteen eskaloiminen olisi todennäköisesti pahentanut tilannetta. Miten pahan sanominen toisi paremman olon. Kenties olen mystifioinut puolustautumisen, koska en ole sitä juuri koskaan harrastanut. Eli ajatellut, että jos vain olisin jämäkämpi ja en alistuisi mihinkään, olisin onnellisempi. Onnellisin tie löytynee kuitenkin jostain keskitieltä. Isoissa linjoissa ei voi alistua, tai ei koe itseään kuulluksi. Mutta jos joku pönttö käyttäytyy vähän asiattomasti, se on hänen häpeänsä, ja minulla on oikeus olla sellaisen yläpuolella.

Koitan opiskella hieman kreikan kieltä ensi tammikuun Kypros-oleilua varten. Tämän päivän uudet sanat olkoon (<< anti' {kr} vastaan + pa'thos {kr} mielentila)

Labels: , ,

Thursday, September 06, 2007

Tilanteiden vaikeudesta

Myyn 500 kopion kopiokortin asiakkaalle, ja hän haluaa maksaa pankkikortilla. Kortinlukulaite on minulle vieläkin hieman vieras, ja uskallan väittää sen olevan varsin huono käyttöliittymältään noin muutenkin. kortinlukulaite ehdottaa ensin maksamista Visalla, mutta tästä pitäisi päästä pois, koska haluttiin maksaa pankilla. Viimeksi, kun oli vastaava tilanne, homma meni ihan pieleen, ja maksu meni visan puolelle, vaikka yritin mielestäni edetä loogisesti. jossain vaiheessa maksu oli kuitenkin peruuttamattomasti maksettu visalla, eikä sille enää mitään voinut. Se tilanne ei ollut vaarallinen, sillä silloinen asiakas suhtautui virheeseeni varsin ystävällisesti eikä välittänyt vaikka lasku menikin visalle.

Nyt koitan valita pankkia, mutta valitsenkin visan ja kauhu nousee että taasko tämä menee pieleen. poistan kortin ja saan peruttua toimituksen. Koitan uudestaan ja pitääkin siis painaa oikeanpuolista näppäintä, niin sitten saan pankin. Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Asiakas sanoo oikein tuimasti ja mielestäni vihamielisesti: "Minä ehdotin tuota, olisi pitänyt uskoa!" Järkytyn, jähmetyn, sanon: "Anteeksi", enkä osaa olla enää ollenkaan. Tilanne loppuu, kun maksutapahtuma on tehty, asiakas ei sano mitään, tutkii kuitin perusteellisesti ja poistuu.

Tilanteen jälkeen olen aivan jumissa. Mitä tein väärin, mitä minun olisi pitänyt tehdä, kohdeltiinko minua väärin? Poljinko jotenkin asiakkaan oikeuksia jotenkin hermostuneesti käyttelemällä itsevaltaisesti kortinlukijaa ja vielä väärin?

Lähinnä minua mietityttää välitön tuntemukseni tilanteen jälkeen. Mietin: "Miksi en puolustautunut, miksi en sanonut vastaan. Miksi en koittanut pehmentää tilannetta jollain sananparrella, vaikkapa: ´eihän tässä kuinkaan käynyt´." Hymyilin vain lamaantunutta, järkyttynyttä hymyäni. Minussa heräsi voimakas vastareaktio, mutta vasta tilanteen JÄLKEEN. Itse tilanteessa olin aivan lamaantunut.

Tämä muistuttaa monia tilanteita henkilöhistoriassani. Yläasteen koulukiusaustilanteissa lamaannuin aina, ja sitten helposti jälkeenpäin mietin, että seuraavalla kerralla sanon vastaan. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Äitini purkaessa minulle kippaustyylisesti omia murheitaan en koskaan vastustellut. Olin vain ärtynyt, etten jaksaisi nyt kuunnella. Mutta en pystynyt olemaan välittämättä. Isän ollessa humalassa teki monesti mieli sanoa suoraan, mitä sellaisesta käytöksestä ajattelee, mutta tätäkään ei juuri koskaan tapahtunut. Tähän vaikutti se, että äiti halusi, ettei isän kanssa puhu mitään tämän ollessa humalassa, ettei vahvistaisi tätä käytösmallia. No kynnys puhua sillä tavalla suoraan onkin ollut minulle korkea.

Olen ollut pakkomielteisen huolestunut siitä, loukkaako puheeni ihmisiä. Tämä on liittynyt yleiseen huoleeni siitä, että olen vahingoittanut ihmisiä monin tavoin. Kiinnostavaa on, että olen sallinut monenlaista käytöstä itseäni kohtaan. Vai olenko? En toivonut kovin ruusuista tulevaisuutta koulukiusaajilleni. Sitä käytöstä en siis sietänyt. Olen myös miettinyt, että vaikeuteni kohdata vihamielisyyttä, suuttumusta, jopa pientä lausuttua tai ilmaistua ärtymystä itseäni kohtaan liittyy oman vihantunteeni tukahduttamiseen ja sen kieltämiseen. Kun jotakin ei salli itseltään, ei sitä helposti salli muiltakaan.

No nyt kun tilannetta on purkanut, siihen on helpompi suhtautua. Töissä on se hyvä puoli, että eteenpäin mennään koko ajan. Uusia asiakkaita tulee, niitä palvelee, niihin työtehtäviin syventyy ja saa hyvää palautetta. Tulee myös itselle olo, että osaa.

Taito, joka on selvästi minulla vielä kehitysasteella, on ulkoistaminen. Miten osaisin ajatella ihmisten palautteen koskevan tekoja joita ruumiini tai mieleni on tuottanut, ei minua ITSEÄNI. Eli jos asiakas sanoo saaneensa huonoa palvelua, se ei tarkoita, että MINÄ olisin huono. Antamani palvelu oli hänen mielestään huonoa. Siihen voi taas olla monia syitä. Tässä suurin syy varmasti oli oma epävarmuuteni kortinlukijan käytössä.

Minulla on ollut valtava tarve saada palautetta. Nimenomaan positiivista. Negatiiviseen palautteeseen olen suhtautunut todella vakavasti ja oikeastaan järkyttyen. MInulla on ollut suuri tarve tulla rakastetuksi ja saada hyväksyntää.

MInulle vihastunut asiakas poistui juuri kirjastosta. Hänen ohikävelyään katsellessani minussa nousi omituisia vihantunteita. Sallin ne itselleni, mielestäni hän käyttäytyi asiattomasti. En kuitenkaan vihaa häntä henkilönä, hänellä on todennäköisesti stressiä, joka ärsyttää. Minulla on oikeus tunteisiini. Vihantunteeni kertoo minulle, että minua uhataan. Viha ohjaa vastuun muualle, eli en ota kaikkea itseeni. Minun ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista antautua vihani valtaan ja raivota. Vihaa ei ole tarkoitus purkaa, se on tarkoitus käsitellä.

Labels: , , ,

muistilista hyvästä olosta

Johtoajatuksena se, että on hyvä olo. Ainakin parempi olo kuin joskus muulloin. Ei muulla tarvitse olla niin paljon väliä. Ei haittaa, vaikka ei ole varmuutta asioista. Ei haittaa, vaikka ei pysty kyseenalaistamisen hällyvässä suossa asettaa jalkaansa välttämättä millekään tukevalle pohjalle. Riittää tietoisuus siitä, että nyt on hyvä olla tässä. Juuri nyt. Minulla on oikeus nauttia siitä.

Hengitän. Sisäänhengityksellä taakse kylkiin. Uloshengityksellä napa kohti selkärankaa ja ylös rintalastan alle. Hengittämiseen keskittyminen tuo rauhallisuutta. Tahti hidastuu, hidastuu. Rauhallisuus lisääntyy, kun hengityksen tahti hidastuu. Haukotuttaa. Uskon, että haukotteleminen lisää hyvää oloa. Se antaa aivoille happea. Se virkistää.

Meidän piti vain hetki oikaista, ja sitten lähteä kirjastoon poistomyyntipäiville. Hän taisi nukahtaa, vaikka hampaisiin paikkauksen jälkeen sattuukin.

Muita tärkeitä asioita elämässäni tällä hetkellä:

unelma maalle muuttamisesta. Eilen kirkastui mieleeni, että siellä ja siinä elämäntavassa on helpompi keskittyä elämän perusasioihin. Ruoan hankkimiseen ja valmistamiseen kulutetaan paljon aikaa ja vaivaa. Tekemisessä ja olemisessa on selvä motivaatio. Elämän mielekkyys ei muodostu hankalasti hahmotettavista optioista, vaan lähiympäristöstä. Jos rappu repsottaa, sen voi korjata ja saada siinä mielekästä tekemistä, ja onnistumisen tunteen, ja tyytyväisyyden siitä että on saanut jonkin asian hoidettua.

Toisaalta mummon mökissä asuminen jatkaa kasvuani epävarmuuden sietämisessä. Aina on jokin asia kesken. Keskeneräisyyttä on siedettävä joka päivä. kasvimaan hoitaminen on samalainen puuha, valmista ei tule koskaan. Koskaan ei ole tekemisen puutetta, aina voi tehdä jotain. Asian voi tosiaan ajatella niin päin. Ei tarvitse ahdistua siitä, että olisi niin paljon tekemistä. Voi olla onnellinen siitä, että on niin paljon mielekästä tekemistä. Tekemistä, joka on kohti jotain päämäärää, varsin konkreettista jopa. Lopullista päämäärää ei kuitenkaan koskaan tavoita. Sen tajuamiseen toivon kasvavani joka päivä. Elämä ei ole pelkkää suorittamista. päämääristä ei ole kuitenkaan kokonaan syytä luopua, tulevaisuutta on arkielämässä kuitenkin suunniteltava. Mutta se on käytännön ongelma. Tärkeintä on se, miltä tuntuu nyt. Tai no, ei pidä hermostua jos tuntuu pahalta. Silloin voi ajatella, että kerää potentiaalia tulevaisuutta varten. Esimerkiksi nyt minusta tuntuu hyvältä, koska minulla on parempi olo kuin eilen. Muistan sen lohduttomuuden ja päämäärättömyyden ja elämän mielekkyyden puutteen. Nyt asia ei vaivaa minua. Olen tyytyväinen näin.