Laskeutuminen

Tänään soitin Poriin ja kysyin heillä jo pari kuukautta ilmassa olleesta aurinkoenergiaprojektin paikasta. Sain kuulla, että siihen on otettu jo SAMKin opiskelija muistaakseni diplomityötä tekemään. Eli se siitä. Tätä hetkeä olen odottanut melkein kaksi kuukautta, tai oikeastaan pelännyt. Olen ollut vaihtelevalla optimismilla asian suhteen, he olivat kuitenkin ottaneet positiivisesti vastaan cv:ni. Olin kaikenkaikkiaan aika toiveikas asian suhteen, ja ajattelin jo elämää Porissa.

Joka tapauksessa asian varmistuminen on helpotus. Nyt ei ole epätietoisuutta kevääni kulumisesta. Nyt näillä näkymin opetan kesäkuulle asti, ellei jotain vastaavanlaista uusiutuvan energian paikkaa tule vastaan. Tämän alan paikkoja tuntuu olevan tosi vähän ilmoitettuna auki, joten työpaikkani ei vaihtune kevään aikana. Porista kehoittivat soittamaan toukokuussa uudestaan, josko heillä olisi saatu käyntiin ilmeisesti laajempi seudullinen projekti, jonka puitteissa voisi löytyä töitä. En ole kyllä sattuneesta syystä laita tähän hirveästi toiveita.

Olin jo jotenkin ajatellut, että tässä saattaa jo urani lähteä käyntiin, kesä menisi samassa työssä ja ensi syksykin. Nyt onkin sitten auki kesä ja syksy. Tämä antaa toki motivaatiota etsiä kesäharjoittelua, jonka kautta saattaa syksykin ratketa. Ja syksyllähän voi myös lähteä Aasiaan nyt keväällä raadetuilla rahoilla, jos kiintoisaa työtilaisuutta ei osu kohdalle.

Mielenkiintoista, kuinka asian selviäminen oli etupäässä helpotus ja auttoi suhtautumaan opettajantyöhöni, josta Porin työ ei siis pelasta. Nyt on selvittävä tämän valinnan kanssa. Eihän toki mikään pakko ole loputtomiin kärsiä, mutta aion ainakin antaa työlle mahdollisuuden muodostua siedettäväksi. Onpahan tällainenkin kokemus, ja neljä kuukautta jaksaa kyllä. Valo lisääntyy koko ajan, ja maaliskuussa on jo kevät. Asetan itselleni välitavoitteita: huomenna alkaa viikonloppu ja sitten on enää kaksi viikkoa talvilomaan. Sen jälkeen voikin jo alkaa odottaa pääsiäistä. Sitten loppuhuokaisu loppuun.

Ylläolevan kirjoitin junassa matkalla kotiin. Sen jälkeen juttelin Oravan ja äitini kanssa. Varsinkin äidin kanssa puhelimessa kyyneleet vaan vierivät. Jotenkin siis jännitys laukeaa ja jonkinlainen tietoisuus herää siitä, että tässä työssä nyt ollaan kesäkuuhun tai niin kauan kuin pysyn työkykyisenä. Tuntui raskaalta tiedostaa, että tottumukseni aiheuttavat haasteita opettajantyössä pärjäämiselle. Mutta tämä onkin hyvä kehittymisen paikka!