Kotonaan kussakin tilanteessa

Jo kolmatta päivää putkeen jatkuva uninen tila saa suhtautumaan elämään rennosti. Huomasin luennolla ajattelevani päivää kokonaisuutena, vielä on jaksettava niin ja niin monta tuntia ensin luentoja, sitten kirjastotyötä. Ei siis kannata heti alkajaisiksi rasittaa itseään liiaksi, en jaksa kirjoittaa tarkkaavaisuuteni äärirajoilla kaikkea mahdollista kuulemaani, vaan keskityn kuuntelemaan ja istumaan selkä suorassa. Kyseessä on elektrodynamiikan kertausluento, jossa käydään kurssin keskeisiä sisältöjä läpi, ja kirjoitetaan taululle kaavat, jotka tulisi muistaa ulkoa. Tunnelmani oli lähinnä rauhoittunut, sillä tunsin sisäisesti hyväksyvän tämän kurssin asioiden oppimisen tapahtuvan pitkällä aikavälillä. En tule oppimaan näitä ensi viikkoiseen kokeeseen mennessä, enkä todennäköisesti kevään lopussa olevaan toiseen välikokeeseen mennessäkään. Opin ne ehkä seuraavien vuosien aikana, hahmottamiseni kehittyy ja ymmärrän kerta kerralta enemmän. Oivaltaminen ja osaamisensa huomaaminen tuo iloa. Olen onnellinen siitä, että näitä iloja tulee tämän asian tiimoilta vielä paljon.

Luennon jälkeen yllätyn jälleen iloisesti unicafen tarjoamisista: kevätkääryleitä. Niitä kaikessa rauhassa syödessäni tulen ajatelleeksi jälleen ajatusten kehittämistä. Eikö kehittämiseen liity kilpailua: kehityn paremmaksi kuin muut tai kehityn paremmaksi kuin mitä itse olin vuosi sitten? Nimenomaan kilpailua haluaisin välttää, vertaamista. Seuraavanlainen formulaatio tuli ratkaisemaan konfliktia: Ajattelun kehittäminen kannattanee tähdätä siihen, että kussakin tilanteessa ja kussakin mielentilassa voisi olla mahdollisimman kotonaan. Ilostuin tästä ideasta niin, että halusin kirjoittaa sen mahdollisimman pian ylös. Ajatus tarkoittaa siis valmiuksien kehittämistä vastaamaan erilaisia eteentulevia tilanteita. Jos johonkin tilanteeseen on valmius, voi olla aivan rauhallinen, ei panikoi, ei stressaa, voi tarttua hetken tunnelmiin ja ajatuksiin, ja voi ajatella tämän hetken olevan hieno ja merkityksellinen ja tämän hetken jälkeen voisi kuolla onnellisena. Haastehan tämä on, haaste kehittää valmiuksiaan. Tästä voisin johtaa myös elämälleni tarkoituksen, mielekkyyden ja suunnan. Luulen, että tätä tavoitetta silmälläpitäen voin suunnitella elämääni.

Jatkuvasti tulee eteen tilanteita, joissa hermostuu, eikä ole tunnelmassa kotonaan. Tämänpäiväisissä laskuharjoituksissa mieleni kohtasi jälleen konfliktin lukioaikaisten fysiikan tuntien ja tämänhetkisten laskuharjoitusten välillä. Samoja asioita ja ilmiöitä käsitellään varsin samalla tavalla (tilanne on siis jokseenkin sama), statukseni on vain aivan erilainen. Lukiossa osasin käsiteltävät asiat hyvin ja pysyin kärryillä. Nyt ajatukseni liikkuvat lähinnä alemmuudentunteen kestämisessä. Paradoksaalisesti luulen stressanneeni silloin kokeista enemmän kuin nyt. Nyt koitan lähinnä sulkea ne asiat mielestä, ja keskittyä elämänmittaiseen oppimiseen. Aionkin kehittää ajatteluani muullakin kuin fysiikan saralla. Luen mielenkiinnoilla eri valtioiden lipuista ja katson elokuvia ja olen scrabbleyhteydessä ystäviin. Kitarankin voisi kaivaa naftaliinista, voisin ottaa haasteeksi soitantakäytännön kehittämistä. Soittaminen kuitenkin tuntuu mukavalta.