Tietokoneluokassa

Terapia tuotti taas hyvän olon, kontemplaatio on kuin fyysinen harjoite, se tuottaa adrenaliinia. Terapia puolustaa paikkaansa kontemplaation jaksottajana. Siellä ajatuksia tulee kehitettyä, oikein ajattelemalla ajateltua. Näin se saavat tilansa, eivätkä ole jatkuvasti mielessä. Mieleni oli tänään kuitenkin varsin virkeä ja syventyvä terapiasta poistuttuanikin. Mietin koululaitosta, asioita, joita opetetaan ja miten. Tuntui, että kannattaisi keskittyä opettamaan ajattelua ja kehonhuoltoa. Antaa täten valmiuksia kohdata haasteita elämässä. Toisaalta lienee hyvä antaa alkeita eri tieteen ja taiteen osa-aluilta, tavallaan esitellä erilaisia maailmoja, joista voi sitten valita harrastuksikseen joitakin.

Harmillista, niin virkeät ajatukset silloin terapiasta poistuessa ovat hautautuneet nuutuneisuuteen, joka johtunee kehon verensokeri- ja kofeiinitason heilahteluista. Söin juuri ja join kahvia, kuulostelen oloani, mihin se kehittyy.

Pidän tauon kirjoittamisesta, selailen wikipedian esittelyn atomaaristen hiukkasten spinistä. Lukeminen katkeaa muistoon, että huuto.netiin voisi laittaa taas myyntiin asioita, jotka eivät siellä viimeksi mennyt kaupaksi. Ahh, sivuraide opiskelusta, kuinka nautinnollista. Sivuraide päättyy umpikujaan, vanhat listaukseni ovat häipyneet huuto.netin muistista, ja juuri ehdin samat poistaa facebookista. Lisää haasteita. Opiskelu jatkuu magneettisella dipolimomentilla.

Hämmentävää, kuinka erilaisilta tuntuvat eksaktit tieteet, lähinnä matematiikka, ja jossain mielessä fysiikka, humanistisiin aineisiin verrattuna. Olen tottunut ajattelemaan, että asioilla on monta puolta, ei ole lopullisia vastauksia, toinen asia ei välttämättä ole oikeampi kuin toinen, ei ole olemassa parasta mahdollista. No matematiikassa kuitenkin on yksiselitteisiä ratkaisua, formalismin sisällä oikeita ja vääriä vastauksia. Toisaalta asiat voi esittää monella tavalla, vaikkapa erilaisissa koordinaatistoissa. Luonto on kuitenkin täynnä esimerkkejä, joissa matematiikka on optimoinut tiettyyn tilanteeseen sopivimman ratkaisun. Mehiläiskennot ovat kuusikulmioita ja monessa rakenteessa on kultainen leikkaus, noin esimerkiksi.

Eilen kävimme kevään ensimmäisellä Nia-tunnilla. Huomasin nauttivani tästä liikuntamuodosta enemmän kuin pilateksesta tai joogasta tai venyttelystä. Analysoimme tämän johtuvan suureksi osaksi Nian improvisoidusta luonteesta, sekä sen musiikista.

Huomaan hihitteleväni Wikipedian esittelylle aaltofunktiosta. Ei siis sillä, että tekstissä olisi vikaa, se vain kuulostaa niin hauskalta: "Aaltofunktiolla voimme myös selittää havainnon, että yksittäiset fotonit noudattavat tuttua diffraktiokuviota Youngin kaksoisrakokokeessa. Klassisesti tämä on mahdotonta, koska fotonihiukkasen on mentävä jommastakummasta raosta, eikä se voi diffraktoida toisen fotonin kanssa. Kuitenkin fotonit ovat "tietoisia" toisestakin raosta ja luovat diffraktiokuvion. Kvanttimekaniikassa ongelmaa ei ole, sillä fotonille voidaan löytää aaltofunktioratkaisuja, joiden mukaan se "kulkee" molempien rakojen läpi samanaikaisesti diffraktoiden itsensä kanssa." Kuulostaa ihan pähkähullulta, mutta näin se koe vain osoittaa. On hurja ajatella, kuinka paljon arkijärjelle käsittämätöntä liittyy fysiikan ilmiöihin, varsinkin kvanttimekaniikkaan ja suhteellisuusteoriaan. Tämä hämmensi myös kvanttimekaniikan kehittäjiä 1900-luvun alussa. Aikansa suurimpia fyysikoita ollut Bohr oli valmis jossain vaiheessa heittämään jopa klassisessa fysiikassa erittäin keskeisen liikemäärän säilymislain romukoppaan tähtien säteilyä selittäessään, koska fysiikan lakeja tuntui muutenkin kaatuvan sitä tahtia, ettei mistään oikein voinut olla enää varma.

Havainto arkijärjen riittämättömyydestä panee miettimään, että kuinka voidaan tuomita taikausko ja yliluonnolliset ilmiöt, joissa "ei ole mitään järkeä". No tästä olen kyllä fyysikkoystäväni kanssa jutellut, ja hän taitavasti huomauttaa, että tiede on valmis muuttamaan käsityksiään asioista, jos todistus on kiistämätön. Todistamisen taakka on siis poltergeistien puolustajilla yms. Mutta entä jos kaikkea ei voi tieteellisesti todistaa. Heisenbergin epätarkkuusperiaatekin sanoo, että jossain tulee raja vastaan, millä tarkkuudella voimme tietää hiukkasen tilan. Jos haluamme määrittää tarkasti hiukkasen paikan, liikemäärästä ei sitten voikaan sanoa mitään. Eikä ole kyse siitä, ettei osattaisi. Kyse on siitä, ettei se vaan ole mahdollista.

Saapa nähdä mikä on seuraava fysiikan mullistus. Venäläinen fyysikko George Gamow valitteli jo 1960-luvulla, kuinka teoreettinen fysiikka on 1930-luvun jälkeen ollut stagnaatiossa, ja toivoi, että lähivuosikymmeninä saataisiin uusia merkittäviä läpimurtoja. Noh, näitä ei ole käsittääkseni tullut óikein vieläkään. Kenties se tulee säieteoriasta. Kenties meille sadan vuoden päästä naureskellaan, kuinka olemme tuominneet kummitukset ja ektoplasmat hölynpölynä. Tai sitten öljytalouden mukana romahtaa koko länsimainen sivistys ja Higgsin hiukkasen olemassaolon todistaminen ei ole enää huolista päällimmäisenä.

Tietokoneluokassa on helppo opiskella vektorikenttiä katselemalla edessäistujan hiuksia. Jokaisen hiuksen voi ajatella vektoriksi, jolla on pituus ja suunta. Jos laskisi tuon jepen takaraivon yläosalle roottorin, saisi tuloksen, että hiuskenttä on hiukan pyörteinen. Kentän lähteisyyttä kuvaava divergenssi on hiukan haasteellisempi. Sanoisin, että divergenssi on koko hiuskentän alueella vakio, sillä hiukset kasvavat yhtä nopeasti. (suunnasta ei tarvitse välittää, sillä divergenssi on skalaari eli suuntariippumaton)

Nyt taitaa olla korkea aika mennä luennolle.