Haasteet

Olen löytänyt uuden tavan ajatella vaikeita asioita. Ajattelen niitä haasteina. Ei tämä nyt sinällään mikään mullistava ajatus ole itseni saati ihmiskunnan historiassa, mutta itselleni sen sisäistäminen on tuottanut helpotusta. Kun luennolla tunnen olevani aivan pihalla, ajattelen mielihyvällä sitä suurta haastetta, mikä tämän asian ymmärtämisessä piilee. Kun huomaan selkärankani olevan jumissa taas, ja tunnen huonoa omatuntoa vähäisestä jumppaamisesta ja venyttelystä, ajattelen selän kuntouttamista haasteena, ja koko asia tuntuu mieluisalta. Tämä tuottaa myös sen lopputuloksen, että varsinkin aiemmassa elämässäni ihannoima täydellisen,kaikkivoipan robotin elämä olisi varsin tylsää. Robotin, joka osaisi kaiken ja tietäisi kaiken. Hänellä ei olisi haasteita, hän ei voisi kehittyä, hän voisi korkeintaan taantua. On suuri ilo kokeilla uudestaan lukea kirjaa, jota männävuosina piti aivan hepreana, ja todeta, että tämä kirjahan on ihan helppoa luettavaa. Silloin tietää, että on edennyt.

Olen rakastunut ajatukseen, että yöunet suorittavat tallennusajoja aivojen pitkäaikaismuistin kovalevylle. Koitan siis ennen nukkumaanmenoa edes vähän katsoa asioita, joita tarvitsen seuraavana aamuna. Nämä voivat näyttäytyä jo jonkin verran helpompina tallennusajon jälkeen. Myös alkoholinkäyttö on minulla määrittelemättömän mittaisessa pannassa, sillä se häiritsee näitä muistiajoja.

Minua rauhoittaa huomattavasti myös ajatus, että jos en pääse kurssejani nyt läpi, minun on palattava näihin asioihin uudestaan. Ehkä ensi kesänä, ehkä vuoden päästä. Ja silloin opin taas lisää! Oikeastaan olisi tavallaan harmillista, jos en joutuisi palaamaan näihin asioihin enää.