Uteliaisuudesta

Olen viehättynyt ajatuksesta, että elämän sisältö ja tarkoitus voisi olla uteliaisuus. Asioiden selvittäminen sitä mukaa kun ne tulevat mieleen, ja niihin herää kiinnostus. Taannoin esimerkiksi tuli esille, onko eläimillä solisluuta ja aloin palavalla flowmaisella innolla selvittämään tätä sinänsä aivan triviaalia ja merkityksetöntä seikkaa. Koen uteliaan innostuksen erittäin nautinnolliseksi, ja sitä kautta uusien asioiden löytämisen suorastaa hekumalliseksi.

Tänään luennolla istuessani tajusin, että opiskelu toimii varsin erilaisella lähestymistavalla. Siellä kurssiin kuuluvat asiat on opiskeltava ja osattava, on niihin sitten innostunut tai ei. Tietysti voi kysyä, kannattaako opiskella jotain, mistä ei ole innostunut. Pointtini on vain se, että tunnutaan menevän perse edellä puuhun. Tunnen siis nautinnollisemmaksi lähetä selvittämään asiaa omasta halustani, mieleenjuolahtavasta mielenkiinnosta johonkin arvoitukseen.

Toisaalta kenties jonkinlaista perustutkimusta tarvitaan perustaitojen luomiseksi, jotta arvoitusten ratkaisuihin pääsemiseksi olisi työkaluja. Tai jotta mieli saisi kauraa, josta pureskella arvoituksia. Eihän voi puntaroida pimeän energian olemusta, ellei ole kuullut siitä.

Itsensä voi myös suggeroida innostumaan. Näin tein elektrodynamiikan kurssini kanssa. Se alkoi tuntua miellyttävämmältä kun löysin siihen mielenkiintoisia tulokulmia ja toisaalta kun opin tarpeeksi perusasioita, jolloin pystyin tuntemaan iloa jonkin asian osaamisesta ja jonkinlaisesta hallitsemisesta. Eilen illalla nukkumaanmennessä koin huolta siitä, innostunko näistä asioista liikaa, kun alani kuitenkin olen ajatellut olevan tuulivoima. Tänään luennolla huoleni tuntui ylimitoitetulta.