Friday, April 25, 2008

Suomi ei ole valmis

Muistan lukeneeni Vihreästä langasta taannoin jostain kolumnista väitteen, että demarien mielestä Suomi on jo lähes valmis. Olen miettinyt tätä lausahdusta usein, ja miettinyt erilaisia näkökulmia siihen.

Eräs vinkkeli siihen tuli juuri äsken kirjastoasiakaspalvelutehtäväni kautta. Ulkomaalaistaustainen henkilö etsi lääketieteellistä englanti-suomi-sanakirjaa. Hyvän aikaa hikoiltuani löysin käsikirjastohyllyllisen jonkinlaisia sanakirjoja, joista jotkin olivatkin melko hyvin sopivia. Hän tietysti halusi lainata erään kirjoista, joka ei sitten kirjan käsikirjastoisen ominaisuuden vuoksi onnistunut. Hämmennyin itsekin huomatessani, että kyseistä sanastoa löytyy todella huonosti lainattavana kappaleena Helsingistä ylipäätään. Tyydyn tulostamaan hänelle pyynnöstä WSOY:n kirjakaupan osoitteen ja aukioloajat. Hyvästellessään hän sanoi: "Tämä osoittaa, että Suomi ei ole valmis ottamaan vastaan maahanmuuttajia". En voi kuin myönnellä.

Friday, April 11, 2008

Kolme kaljaa päivässä

Suomalaisten vuotuinen alkoholinkulutus on jokseenkin käsittämätön:

"Kaikkiaan suomalaiset ostivat viime vuonna 8,7 litraa alkoholia kotimaan myymälöistä ja ravintoloista. Tilastoimaton alkoholi, eli lähinnä ulkomailta tuotu alkoholi lisää kokonaismäärää parilla litralla per asukas." osoitteesta http://www.ess.fi/?article=190659

Jos siis oletetaan, että tuo määrä olisi kymmenen litraa per asukas, niin määrä olisi:
  • 100 litraa 10-volttista (vaikkapa viiniä) eli pullo joka kolmas päivä
  • 300 litraa 3.33-volttista keskiolutta eli melkein litra (kolme pulloa) päivässä

Huhhuh, kolme pulloa keppanaa päivässä vauvasta vaariin. Jo keskiarvo tuntuu hurjalta, puhumattakaan niistä alan ammattilaisista, jotka ottavat kuppia vauvojenkin edestä.

No jos ajattelee isäni tahtia, oletetaan se vaikka olevan yksi viskipullo päivässä, eli puoli litraa 40-volttista= 0,2 litraa 100-volttista. Tällöin vuosikulutus on 73 litraa puhdasta alkoholia. Menee aika kirkkaasti yli tuon kymmenen litran. Näin se keskiarvo tulee.

Armeijan jäänteitä

Olen kehittynyt paljon sen kuuden vuoden aikana, joka on kulunut armeijassa käynnin jälkeen. Arpiahan sekin jätti, sinnittelin siellä kolme kuukautta, sitten masennus ja pakko-oireet olivat sitä luokkaa, että serotoniinilääkitys oli aloitettava uudestaan. Tämä ei taas sopinut armeijan ohjesääntöön, joten minulle annettiin lykkäystä. Kahden vuoden kuluttua sain kokonaan vapautuksen, kun lääkäri antoi lausunnon, etten tulisi selviytymään armeijasta. Helpotus sinänsä.

Kummallinen auktoriteettipelko siitä silti jäi, sen huomasin kun kirjastossa vastasin puhelimeen, ja möreä miesääni kyseli väitöskirjaa varusmiesten äkillisistä kuolemista. Oletin hänet heti kapiaiseksi eli armeijan virassa työskenteleväksi. Puhelimessa asiakkaiden palveleminen on muutoinkin kasvokkain asioimista raskaampaa, mutta nyt siihen tuli lisäksi pelkoisa lisäelementti, kun luurin päässä oli ajatuksissani statukseltaan ylempi. Armeijan opetus ylempiarvoisen sokeasta tottelemisesta on vielä minussakin voimissaan. Olen tyytyväinen, kun voin tyydyttävästi palvella herraa.

Armeijasta muistaa, kuinka siellä pelkäsi ylempiarvoisia, koska ei ollut oikein varma kuinka heihin pitäisi suhtautua. Tervehtiä ainakin sotilaallisesti. Mutta sotilaspoliisina olin kulunvalvonnassa ja jouduin puhuttelemaan monenarvoisia henkilöitä. Pelkäsin, että tulee joku eversti, jota ei voikaan sitten jonkin takia päästää sisään. Meitä tosin muistuttettiin, että jotkin kapiaiset saattavat ihan kokeilla meitä, ja koittaa tulla puutteellisin paperein sisään.

Ihanaa huomata, kuinka voi valita seuransa sen mukaan, missä viihtyy. En viihdy jäkittävässä ja autoratiivisessa ympäristössä. Saan eniten vuorovaikutussuhteista, joissa voin olla keskustelukumppanin kanssa mahdollisimman samantasoisessa statuksessa ja arvossa.